Teoksen parasta antia oli kirjailijan innostus luontoon ja sen tarkkailuun ja yletön optimismi ilmastokatastrofin keskellä. Tekijän rakkaus apinanleipäpuihin ja albedon nostamisesta saatu hyöty verisuonitauteihin jäivät mieleen. Toisaalta välissä oli paljon lyhyesti selitettyjä keinoja, jotka vaikuttivat ennemminkin eri versioilta pidemmin selitetyistä keinoista. Lisäksi olisin kaivannut enemmän vertailua eri metodien soveltuvuudesta yhteen, esimerkiksi millainen metsä olisi hyvä niin albedon kuin muurahaistenkin kannalta ja samalla hyvä hiilivarasto. Tai miksi Isomäki ehdottaa suurten peilien lähettämistä avaruuteen (vaikka todetaankin, että tämä olisi huono asia stratosfäärin lämpenemisen kannalta), mutta tyrmää avaruudessa kiertävät aurinkopaneelit? Eikö olisi hyödyllisempää kuitenkin lähettää avaruuteen peilien sijasta paneeleita, jolloin sähköllä saataisiin edes osa kuluista katettua? Tietenkin aina on kiva, että lukijallekin jätetään jotain aivotyötä eikä kaikkea selitetä puhki. ( )