Romaani alkaa siitä, kun pieni Nora ja hänen setänsä Kamil ovat ylittämässä vuoristoa Kiinan ja Intian rajaseuduilla. He ovat lähteneet pakomatkalle kodistaan Kashgarista, nykyisen Kiinan alueella sijaitsevasta uiguurien kaupungista Silkkitien varrella. Kamilin ja Noran karavaanin kuitenkin yllättää rosvojoukko, joka ottaa matkalaiset vangeiksi ja aikoo tappaa heidät pian. Yöllä Nora pyytää, että Kamil kertoisi hänelle rakkaudesta - siitä, miten Kamil on joskus rakastanut Noran tätiä Rahilia, ja siitä, millaista rakkautta aikuisten maailmassa on. Kamil ottaa paitansa alta mustavalkoisen valokuvan ja alkaa kertoa. Kuin Tuhannen ja yhden yön tarinoissa, Kamilin kertomus jatkuu syklisinä jaksoina eteenpäin - yrittäen pitkittää sitä aikaa, joka tarinankertojalla ja hänen nuorella kuulijallaan on vielä elettävänään.

Lukija viedään hetkessä toiseen maailmaan, ruotsalaiselle lähetysasemalle Kashgarin kaupunkiin. Ruotsalaissahibit ja heidän vaimonsa ovat paikallisten muslimien käsityksen mukaan "tulleet kaukaa, mutta eivät ole pahoja." Mitä nyt uskovat kolmipäiseen jumalaan ja yrittävät saada muutkin uskomaan moiseen kummallisuuteen. Ruotsalaiset tarjoavat myös seudun orpolapsille kodin, jossa Kamil, Rahila ja muut kirjan lukuisista lapsista asuvat.

Eräänä päivänä paikalle ratsastaa "Paroni Sahib". Lapset ihmettelevät kaukaa tullutta miestä, joka puhuu ruotsia ja ottaa valokuvia kylän ihmisistä. Lukijalle paljastuu pian, että kyseessä on, kukapa muukaan kuin Sotamarsalkka Mannerheim, jonka toimi Venäjän vakoojana vei hänet mm. Kashgarin kaupunkiin, missä hän otti lukuisia valokuvia tutkimuksellisiin tarkoituksiin. Yksi näistä valokuvista, juuri ruotsalaisella lähetysasemalla otettu, toimii myös tämän romaanin tarinoiden inspiraationa. Nykyisin Museoviraston kokoelmiin kuuluva valokuva on painettu myös romaanin loppuun ja sen voi nähdä esim. täällä. Ja jos valokuvaa katsoo tarkemmin, voi nähdä siinä 12 aikuisen ja 2 lapsen lisäksi jotain muutakin...

Miten joku osaakin kirjoittaa näin ihmeellisen romaanin! Yksittäisten ihmisten ja erityisesti lasten kovat kohtalot vähitellen kärjistyvien poliittisten ja uskonnollisten väkivaltaisuuksien jaloissa on kerrottu kauniisti, mutta mitään sensuroimatta. Uskonnot itsessään eivät kuitenkaan ole romaanissa syypäitä vaan niiden nimissä julmuuksia toteuttavat aikuiset ihmiset. Romaanin monikulttuurisessa ja moniuskonnollisessa ympäristössä kasvavat suurperheelliset lapset ovat vielä paljon suvaitsevaisempia kuin aikuiset.

Romaani on paitsi loistava lapsuuden kuva, myös yksityiskohtainen kuvaus alueen historiasta. Mannerheimin seikkailut Silkkitiellä ovat ainakin itselleni täysin tuntemattomia, mutta tämä kirja onnistui hienosti tuomaan noinkin kaukaisen paikan hyvin lähelle, koska Mannerheimin matka(t) Suomesta Kiinaan ja Intiaan veivät pakosta myös lukijan tavallaan mukanaan! Välillä tuli mieleen jopa Sinuhen kaltainen klassikko, jota lukiessa ei myöskään voinut kuin ihmetellä sitä taitoa ja perehtyneisyyttä, jolla tietty kulttuuri on saatu heräämään eloon. Tosin Mika Waltari kirjoitti romaaninsa yhdessä kesässä, kun taas Nummelta meni Kiinalaisen puutarhan kirjoittamiseen kunnioitettavat 10 vuotta.

Kokonaisuutena hieno lukukokemus, rankka ja koskettava, erilainen romaani. Tämä kannattaa lukea!

Alkuperäinen arvostelu ( )