Paras lukemistani Fagerholmin kirjoista, vähä vähältä aukeava tarina piti otteessaan loppuun asti, jossa tarjoili vielä pienoisen yllätyksen. En silti ollut varauksettoman ihastunut teokseen: kapitaalien, kursiivien ja englanninkielisten tekstinpätkien sai minut hyppimään tarpeettomalta kikkailulta tai tyhjäkäynniltä tuntuvien kohtien yli, ja äitihahmojen Annelisen ja Angelan ihmeelliset elämänkäänteet tuntuivat yliampuvilta. Jäin pohtimaan myös sitä, miksi lukijan lopultakaan tulisi tuntea moraalista ylemmyyttä ja paheksuntaa Fagerholmin kuvaamaa hyväosaisten suomenruotsalaisten yhteisöä kohtaan. Mistä kirjassa kuvatun rikoksen jälkeen olisi tullut "puhua"? Patriarkaatin sikamaisuudestako vai siitä, että rahalla saa ja hevosella pääsee? Kirjan julkaisun aikaan puhetta ainakin piisasi, kirjailija toi uudelleen koko Suomen tietoon myös Tammisaaressa tapahtuneen henkirikoksen, josta Fagerholm kuulemma sai innoitusta tähän kirjaansa.