Pulse en una miniatura para ir a Google Books.
Cargando... 27, or Death Makes an Artist (2011)por Alexandra Salmela
Finlandia Prize Nominee (183) Cargando...
Inscríbete en LibraryThing para averiguar si este libro te gustará. Actualmente no hay Conversaciones sobre este libro. Helppoa luettavaa, josta ei jää oikein minkäänlaista jälkimakua. Vaikka alusta asti tiesi, että useat eriävät kertomukset tulevat yhtymään, kesti yhdistymisessä suhteellisen kauan. Riittämätön yhteyksien pohjustaminen teki ensimmäisestä puoliskosta tylsähkön luettavan, jota jaksoi lähinnä puurtaa helppouden takia olotilassa, jossa ei älykkäämpäänkään toimintaan jaksanut pureutua. Näkökulmavaihdokset olivat alkuun piristäviä, mutta lopulta tuntui, että ne olivat olemassa vain näkökulmavaihdoksen takia eivätkä tuoneet tarinaan mitään olennaista lisää. Näkökulmiin olisi kaivannut enemmän kehitystä, loppupuoliskolla, kun juoni alkoi hieman vetää, näkökulmavaihdokset tuntuivat vain junnaavan paikallaan niin kielellisesti kuin tarinallisestikin. Missään vaiheessa en tuntenut vetoa lukea tarinaa loppuun, mikä on hieman sääli, kun kirja oli kuitenkin kielellisesti onnistunut. Täytyy myöntää, että kirjan saama positiivinen kritiikki asetti odotukset korkealle ja jouduin pettymään. Tuntui myös siltä, että olen (jo yli 27-vuotiaana) liian vanha lukemaan tällaista, ehkä nuoremmat löytävät päähenkilön tarinasta enemmän samaistumiskohteita? sin reseñas | añadir una reseña
'Angie täyttää 27 vuotta ja häneen iskee paniikki, ettei enää ehdi tulla kuuluisaksi taiteilijaksi ja kuolla uran huipulla idoliensa Kurt Cobainin, Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin lailla ennen 28. syntymäpäiväänsä. Angie huuhailee opiskelukaupungissaan Prahassa ja ajautuu taiteellisten ambitioidensa sekä perheensä kanssa umpikujaan. Hän päättää häipyä kuvioista. Onneksi Angien kirjallisuudenopettaja on vastikään saarnannut palavasti kalevalaisista symboleista ja paljastanut omistavansa järvi-Suomesta ihka aidon rantaosuuden. Toisaalla pohjoisessa eletään ekologista ja hivenen kaoottista lapsiperheen elämää. Maalaiskylässä metsän keskellä asustavat äiti, isä, kolme lasta sekä tietysti kuopuksen pehmosika Herra Possu. Metsäläisperheen arki järkähtelee, kun piharakennukseen muuttaa taiteilijuuttaan etsivä Angie. Alexandra Salmelan esikoisromaani on erilaisten tekstien yhdistelmä, hurmaava sekoitus tragediaa, tilannekomediaa, farssia ja itseironista kasvutarinaa. Kukaan ei säästy pilkalta, ja lukijan nauruhermoja - ja ihan vain hermoja - koetellaan, kun Angien moninaiset yritykset taiteen kentällä kariutuvat toinen toisensa jälkeen. Samalla luodaan hieno kuva perheen äidistä ja perheen hiljaisesta vajoamisesta kohti huoltoasemajuhlalounaita. Salmela on nerokas esikoiskirjailija, jonka tyyli yhdistelee rohkeasti niin keskieurooppalaista veijaritarinaa kuin suomalaista kansankuvaustakin.' -- (Teos) No se han encontrado descripciones de biblioteca. |
Debates activosNingunoCubiertas populares
Google Books — Cargando... GénerosClasificación de la Biblioteca del CongresoValoraciónPromedio:
¿Eres tú?Conviértete en un Autor de LibraryThing. |
– Semmit. Kevesebb mindent, de jobban”
Angie a 27-es szám bűvöletében él: mivel valamennyi eszmei példaképe 27 évesen halt meg (Cobain, Hendrix, Joplin, Morrison, stb.), ezért ő sem akarja kivárni a 28-at. Elhatározza hát, hogy még a kérdéses életkor előtt összeüt valami halhatatlan irodalmi alkotást, aztán a lehető legemlékezetesebb módon búcsút int az árnyékvilágnak. Vajon tartja magát elképzeléséhez? És ha igen: miféle szellemes módját választja az öngyilkolásnak? Ez a két kérdés az a cukorka, amivel Salmela becsalogatja olvasóját az érdektelenség bozótjába, jól kihasználva, hogy csak kibírjuk valahogy azt a 300 oldal langyos semmit, bízva a bombasztikus végkifejletben*. Az említett langyos semmi két szálból áll: 1.) Angie írói válságának taglalásából – ami egy újabb trükkös variáns a feladványra: hogyan írjunk könyvet arról, hogy nem tudunk könyvet írni? 2.) Egy háromgyermekes finn család ügyeinek-bajainak részletezéséből a skandináv vadonban – abban ugyanakkor komolyan kételkedem, hogy ha egy kétéves kislány plüssjátszótársa (bizonyos Röfi Úrfi) narrál nekünk egy bevásárlást a szupermarketben, akkor az máris eredeti és érdekes lesz.
A két szál aztán a könyv harmadánál találkozik, ami a szereplők interakciójától kicsit barátságosabbá is válik – ugyanakkor a legmagasztalóbb jelző, amit össze tudok kaparni vele kapcsolatban, az továbbra is csak a „jópofa”. A szereplők jópofán beszélgetnek, jópofán konfrontálódnak, jópofán átértékelik saját életüket. Olyan szavakat, mint „mély” és „sokrétű”, már nem mernék a szöveggel egy kontextusban emlegetni. Habkönnyű half-irodalom mérsékelt mondanivalóval – néha untam, de legalább nem fájt.
* Amely végkifejlet bombasztikussága bizonnyal megemelte volna a csillagok számát. Volna. ( )