Merete Mazzarella

Tuottelias ja pidetty kirjoittaja tarttuu ei ehkä niin muodikkaaseen aiheeseen, nimittäin uskoon ja omaan henkilökohtaiseen suhteeseensa perinteiseen kristinuskoon. Varsin kiinnostavaakin pohdintaa paikoitellen, joskin loppua kohti aloin jo hieman kyllästyä eri kirjoittajien näkemysten referointiin. Varsinkin, kun en itse ole kovin kiinnostunut ateismin opillisista perusteista, jotka mielestäni loppuviimein toistavat itseään ja ovat samalla lailla uskonasioita kuin suurten maailmanuskontojen opinkappaleetkin. Rohkea ja kiinnostava teos joka tapauksessa, alkupuoli varsinkin toi mieleeni Antti Eskolan omaelämäkerralliset uskontofilosofiset teokset.… (más)

Mary Shelley oli vasta 19-vuotias, kun hän alkoi kirjoittaa Frankensteinia, erästä kauhukirjallisuuden suurinta klassikkoa. Kuka kumma tuo nuori nainen oli, ja mikä sai hänet kirjoittamaan kammottavan kirjan rujosta hirviöstä? Ja miksi tämän nuoren kirjailijan esikoisteos on yhä ajankohtainen 200 vuotta ilmestymisensä jälkeen? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Merete Mazzarellan upea Sielun pimeä puoli.

Viime vuoden Helsingin kirjamessuilla Mazzarella kertoi, että ajatus kirjasta lähti liikkeelle lääketieteen opiskelijoille pidetyistä etiikan ja kirjallisuuden luennoista, joilla Frankenstein herätti aina runsaasti keskustelua. Tuo romaanihan kertoo Frankensteinista, tiedemiehestä, joka herättää henkiin Olennon. Virheellisesti luullaan usein, että Frankenstein on Olennon nimi, vaikka Frankenstein on siis sen tekijä. Toinen yleinen virhe on se, että puhutaan Frankensteinin hirviöstä; Shelleyn romaanissa, kuten myös Mazzarellan teoksessa, puhutaan vain Olennosta, jonka "hirviömäisyydestä" voidaan olla montaa mieltä.

Shelleyn romaanissa Frankenstein on idealisti, joka haluaa kehittää ihmiskuntaa parempaan suuntaan. Hän on kunnianhimoinen tiedemies, joka haluaa luoda uutta elämää, "täydellisen" ihmisen. Jos romaani sijoittuisi nykyaikaan, Frankenstein käyttäisi epäilemättä geeniteknologiaa hyväkseen, mutta 1800-luvun alkupuolella hänen käytössään oli vain hämärin keinoin hankittuja ihmisruumiita ja sähköä. Näistä aineksista hän luo Olennon, joka herää henkiin. Frankenstein kuitenkin itse kauhistuu luomuksensa rumuutta (vai ehkä ennemminkin tekonsa kauheutta?) ja pakenee sitä.

Olento joutuu pärjäämään yksin maailmassa, jossa sen ulkonäköä ei suvaita. Sillä ei ole edes nimeä, koska sen "luoja", Frankenstein, ei nimennyt sitä. Nimettömyydestä seuraa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne, jolla on kauaskantoisia seurauksia.

Mazzarella kuvailee kirjassaan Mary Shelleyn elämää, joka oli todellakin tarua ihmeellisempää. Mary oli feministi-äidin ja anarkisti-isän lapsi. Hänen äitinsä kuoli synnytykseen eikä radikaali isä uskonut koululaitokseen vaan Mary sai oppia kaiken itse lukemalla isänsä kirjoja. Mary oli vasta 16-vuotias, kun hän tutustui runoilija P. B. Shelleyyn, joka tosin oli jo naimisissa ja yhden lapsen isä. Maryn isä vastusti suhdetta, mutta nuori pari viittasi kintaalla läheisilleen ja karkasi Sveitsiin vuonna 1814. Myöhemmin Shelleyn raskaana ollut ensimmäinen vaimo hukuttautui.

Frankensteinin ensirivit syntyivät Genevenjärven rannalla. Naapurissa asui lordi Byron, naistenmies, joka sai mm. Mary Shelleyn sisarpuolen, Clairen, raskaaksi. Myöhemmin syntyneen tytön lordi Byron omi kokonaan itselleen, eikä enää sallinut tytön äidin tavata tätä. Myös Maryn neljästä lapsesta kolme kuolivat nuorina. Aviomies P. B. Shelleykin hukkui jo vuonna 1822, 29-vuotiaana.

Maryn elämä oli siis kaikkea muuta kuin onnellinen, ja kirjailija kärsikin masennuksesta ja ahdistuskohtauksista. Maryn vastoinkäymisistä kertovat osiot ovatkin riipaisevaa luettavaa: kuinka paljon eroja ja hylkäämisiä, äitien ja lasten kuolemia, irtosuhteita, rahahuolia, skandaaleja ja itsemurhia voikaan yhden ihmisen elämän varrelle mahtua?

Maryn elämä asettaa koko Frankenstein uuteen valoon: se taitaa olla yksi niistä romaaneista, joista ei saa aivan kaikkea irti tuntematta sen kirjoittajan taustoja. Shelleyn romaanissa Olentohan on pohjimmiltaan varsin inhimillinen: kuin vastasyntynyt lapsi, joka kaipaa rakkautta ja etsii paikkaansa maailmassa. Tiedemies Frankenstein on kaikkea muuta kuin vastuuntuntoinen ja rakastava vanhempi luomukselleen.

En ole aiemmin lukenut Mazzarellan teoksia, mutta haluan ehdottomasti lukea lisää. Hänen kirjoitustyylinsä on kuulaan kirkasta, kuin kuuntelisi tyynenrauhallisen ja viisaan kirjallisuuden professorin (mitä Mazzarella onkin) luentoa kiehtovasta aiheesta. Mazzarella on perehtynyt huolella Shelleyn elämään ja analysoi Frankensteinia syvällisesti, mielenkiintoisesti ja viisaasti.

Mazzarellan perusteellinen analyysi myös osoittaa sen, että Frankenstein on niin runsas ja moniulotteinen kauhuklassikko, että sitä on lähes mahdotonta analysoida "puhki". Romaani kertoo kunnianhimosta ja tieteen etiikasta, vastuusta ja vanhemmuudesta. Lisäksi se yrittää vastata niinkin perustavanlaatuiseen kysymykseen kuin: Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Jos joku ei vielä ole Frankensteinia lukenut, niin Mazzarellan teos antaa siihen varmasti kipinän.

Alkuperäinen arvostelu… (más)